sunnuntai 24. tammikuuta 2016
sunnuntai 17. tammikuuta 2016
lauantai 16. tammikuuta 2016
lauantai 9. tammikuuta 2016
Kynttilät
Taitavasti ovat kissat väistäneet joulun aikaan oikeat kynttilät (tähän asti ainakin ), toki käytämme myös paljon patterimalleja-varsinkin parvekkeella. Ajastus kun hoitaa puolestamme "sytytyksen"...
lauantai 2. tammikuuta 2016
Pakkasessa
Ajattelin tämän vuoden opetella ja harjoitella ottamaan mustavalkoisia valokuvia. Jotain uutta liikettä pitäisi siis saada omaan, "ummehtuneeseen" kuvausintoon. Toki tänne laitan värikuviakin ajan mittaan ja kuvaan myös värillisenä, jos kuva ei varsinkaan toimi värittömänä. Aloitetaan uusi blogivuosi ylläolevilla, joulukuussa 2015 otetuilla, mv-otoksilla.