lauantai 15. elokuuta 2015

Toisiamme ihmetellen

Jo usean vuoden ajan mökkisaaressamme on kuultu haukan huuto, silloin tällöin nähtykin. Tänä kesänä haukka oli tehnyt hivenen lähemmäs mökkiämme pesän ja poikasten kasvettua saimme nähdä useita lentoharjoituksia. Ja aina olin myöhässä kameran kanssa. Vaan eräs perjantai-ilta otin kameran ja hiippailin syvemmälle saareen männyn latvoja tähystellen.
Haukan huuto kuului silloin tällöin vai oliko se poikanen, en ollut ihan varma. Lintuja vain ei näkynyt. Huuto kuului jo aika läheltä, joten päätin pysähtyä ja nojailla mäntyyn, josta oli suht` avoin näkyvyys taivaalle. Jospa saisin edes pari lentopyrähdystä tehtyä. Aloin tekemään kameraan säätöjä, vaan silloin haukka lennähti läheisen männyn oksalle ja siinä sitä sitten ihmeteltiin toisiamme. Säädöt jäi tekemättä ja annoin kameran laulaa. Ja toivoin, että kuvista saisi tolkkua myöhemmin. Kuvasin n. puolen minuuttia ja tilanne oli ohi. Haukka häipyi taivaalle. Hetkeä myöhemmin se teki lievän "häätölennon" minuun takaapäin, josta arvasin, että on aika poistua paikalta ja antaa haukkaperheelle "kotirauha" takaisin.
Luulen, että kyseessä on ampuhaukka koon ja huudon perusteella, olenkohan ihan hakoteillä??? P.s. Klikkaa kuvat suuremmaksi...

2 kommenttia:

  1. Niin luulen minäkin, siis luulen en ole varma. Myös elinympäristö puoltaisi ampuhaukkaa. Hienot kuvat joka tapauksessa.

    VastaaPoista
  2. Lajista en tiedä, mutta hieno saada haukka kuvatuksi noinkin läheltä!

    VastaaPoista

Kiitos kun jätit kommentin!