maanantai 31. tammikuuta 2011
sunnuntai 30. tammikuuta 2011
lauantai 29. tammikuuta 2011
perjantai 28. tammikuuta 2011
torstai 27. tammikuuta 2011
Lehmukset
Tuossa alemmassa kuvassa, Valokuvatorstain haasteessa näytin hieman epätavallisen puukuvan. Nämä lehmukset ovat juurtuneet vähän perinteisemmin...
keskiviikko 26. tammikuuta 2011
tiistai 25. tammikuuta 2011
Tunnustus
Sain Mainan Mummula-blogilta tunnustuksen, isot kiitokset siitä. Tämä tunnustus tuli todella yllätyksenä!
"Tunnustuksen saajan pitää sitten tunnustaa itsestään ne seitsemän asiaa", tässä omani :
1. Olen salmiakkifriikki. Kauppareissuilla tarkastan aina karkkihyllyt siltä varalta, että onko tullut uutuuksia.
2. Kerään Vari-saunamittareita. Harrastus on vasta alussa, mutta keräilykohde on jo osoittautunut varsin haastavaksi. Ihmiset varmaankin heittävät vanhan mittarin pois kun hommaavat uuden, koska näihin ei usein kirppareilla törmää.
3. Inhoan talviautoilua. Ei tarvinne selittää...
4. Elämäni ensimmäinen passi meni vanhaksi jokunen aika sitten, siinä taisi olla peräti kaksi leimaa...
5. Asuntoamme "karvoittavat" kaksi kissaa.
6. Keräilen myös Matti Ijäksen elokuvia.
7. Kesämökki ja sen ympärillä olevat maisemat ovat minulle "henkinen lataamo".
Toivon tämän tunnustuksen nappaavan matkaansa Ari, Tiitsa, KooTee, Mari, Iines... itse asiassa kaikki blogiluetteloni taidokkaat "ympäristönsä" kuvaajat, olkaa hyvät.
Toki muutkin saavat ottaa merkin mukaansa!

Satamassa
Ei lokkien ääntelyä, ei veneiden pörinää, ei laineiden liplatusta, ei jäätelöä syöviä ihmisiä eikä ravintolalaivasta kantautuvaa vaimeaa musiikkia. Vain lunta, pakkasta, ohiajavien autojen hurinaa... Kuvattu 23.1.11.
maanantai 24. tammikuuta 2011
sunnuntai 23. tammikuuta 2011
lauantai 22. tammikuuta 2011
perjantai 21. tammikuuta 2011
Vasten sinistä
Kuvattu 15.1.11. Vinkki: Suurenna kuva klikkaamalla ja klikkaa sitten vielä kerran, niin saat kuvan terävimmilleen...
torstai 20. tammikuuta 2011
tiistai 18. tammikuuta 2011
maanantai 17. tammikuuta 2011
sunnuntai 16. tammikuuta 2011
lauantai 15. tammikuuta 2011
perjantai 14. tammikuuta 2011
torstai 13. tammikuuta 2011
keskiviikko 12. tammikuuta 2011
maanantai 10. tammikuuta 2011
sunnuntai 9. tammikuuta 2011
lauantai 8. tammikuuta 2011
perjantai 7. tammikuuta 2011
torstai 6. tammikuuta 2011
keskiviikko 5. tammikuuta 2011
tiistai 4. tammikuuta 2011
maanantai 3. tammikuuta 2011
sunnuntai 2. tammikuuta 2011
lauantai 1. tammikuuta 2011
Muistoja / Memories
Kuvan kynttilänjalka on kuulunut aikoinaan mummolleni, paljon aikaa nähnyt pöydän koriste. Se onkin löytymisensä jälkeen saanut vakiopaikan joulupöydässämme...
Tunnisteet:
sekalaiset,
sisäkuvat
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)